Blogi

Neljä ajatusta moninaisuuden johtamisesta työyhteisöissä
Vilma Niskanen Vilma Niskanen

Neljä ajatusta moninaisuuden johtamisesta työyhteisöissä

Kirjoittajat: Rolle Alho, Mari K. Niemi

Suomi on vakavan paikan edessä. Samalla kun väestö ikääntyy ja ikäluokat pienenevät, työelämään astuvilla nuorilla on aiempaa enemmän uupumista ja mielenterveysongelmia. Ikääntyneet työntekijät taas voivat kokea, ettei heitä arvosteta. Moni kohtaa myös ikäsyrjintää. Toisaalta työntekijöissä ja -hakijoissa on aiempaa useammin Suomeen muualta muuttaneita. Monen heistä on kuitenkin vaikea saada Suomesta koulutustaan vastaavaa työtä.

Lue lisää
Tutkimuskokonaisuus syntyy yhteistyössä
Vilma Niskanen Vilma Niskanen

Tutkimuskokonaisuus syntyy yhteistyössä

Kirjoittaja: E2 Tutkimus

Meillä E2 Tutkimuksessa on ilo toteuttaa tutkimuskokonaisuutta Tulevaisuuden Suomen tekijät – Osallisuutta ja yhteistyötä työelämään yhdessä ainutlaatuisen ja painavan kumppanijoukon kanssa.

Halusimme tutustua kumppaneihimme paremmin ja kysyimme heiltä, mikä sai kunkin organisaation lähtemään mukaan tutkimukseen. Esittelemme vastauksia lyhyessä juttusarjassa.

Lue lisää
Osataanko työelämässä hyödyntää eri-ikäisten vahvuuksia?
Vilma Niskanen Vilma Niskanen

Osataanko työelämässä hyödyntää eri-ikäisten vahvuuksia?

Kirjoittaja: Aino Heikkilä

Suomalainen viettää suuren osan elämästään samassa lokerossa ikätovereidensa kanssa, erillään muista ikäryhmistä: Elämän alkutaipaleella päiväkodissa, perus- ja toisen asteen koulutuksessa sekä mahdollisesti jatko-opinnoissa. Loppukaarteessa moni löytää paikkansa hoivakodista tai muuten palveluiden ääreltä.

Työelämässä sen sijaan kohtaavat niin nuoret aikuiset, keski-ikäiset kuin varttuneemmat tekijät.

Lue lisää